SINAPINSIEMENEN VERRAN

June 29, 2021

SINAPINSIEMENEN VERRAN

Sinapinsiemen.

Tämä pieni siemen puhutteli minua taas kerran.

Palasin sen ääreen, kun sydämessäni kuului sanat uudelleen ja uudelleen - sinapinsiemenen verran. Eikä se jättänyt rauhaan. Ehkä tämä sana on sinulle, joka luet.

Jäin miettimään, onko minulla sitä. Uskoa, sinapinsiemen verran? Ymmärränkö edes ihan täysin mitä se tarkoittaa? Osaanko käyttää sitä tai omistaa sen?

Apostolit sanoivat Jeesukselle: Lisää meille uskoa!

Johon Hän vastasi heille, ’Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: 'Nouse juurinesi ja istuta itsesi mereen', ja se tottelisi teitä. ( Luukas 17:5-6)

Jos edes sen verran? Sinapinsiemen – tuo pienen pieni siemen. Sen puu kasvaa nopeasti yli kolmen metrin korkuiseksi kasviksi, mutta sen siemen on vain noin millimetrin halkaisijaltaan. Jotain niin pientä voi kasvaa lopulta joksikin niin suureksi ja vehreäksi.  Ihana vertauskuva. Mutta minkä se vaati, on se pieni siemen, josta kaikki lähtee. Siemen tulee istuttaa maahan, jotta kasvu voi alkaa.

Törmään ongelmaan, päättelen tai yritän ratkaista itse, väsyn, turhaudun tai uuvun liian korkean vuoren edessä. Vastaus kestää, odotus on pitkä tai kipu on suuri. Kaadumme taas kerran epäuskon ja pelon yrittäessä hiipiä sydämeen. Jäinkö taas yksin omin voimin miettimään, menetinkö suunnan?

Kun rukoilen, lisää minulle uskoa, olen monesti huomannut, että eteeni tulee tilanteita, jossa todella joudun käyttämään uskoa ja aktivoimaan sen. En voi kasvaa elämässäni, uskossa sekä juurtua vakaaksi, jos en nouse, kasva ja kurkota ylös myös tuulissa ja myrskyissä. No rain – no flowers, sanonta kuvaa sitä, että jos ei sada, ei voi tulla myöskään kukkia.

Jeesus vastasi opetuslapsille - Teidän epäuskonne tähden.

Sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta". Matteus 17:20

Epäusko - väsymys, tuon hiipivän tunteen edessä haluan omistaa sinapinsiemenverran uskoa. Nähdä miten taivasten valtakunta vuotaa elämää ylle. Tie aukeaa, vastaus saapuu. Haluan nähdä sen siunauksia, ihmeitä sekä ennen kaikkea rauhaa, joka ylittää kaiken ymmärryksen. Ja silloin saan lapsen lailla nähdä miten Jumalan kosketus muuttaa minut sekä tilanteet ympärilläni ja  taivaan valtakunta tulee minussa eläväksi. Jeesus sanoi, että Katso, Jumalan valtakunta on jo sisällisesti teissä!

Vielä Jeesus sanoi: "Mihin vertaisimme Jumalan valtakuntaa? Millä vertauksella kuvaisimme sitä?

Se on kuin sinapinsiemen. Kun sinapinsiemen kylvetään maahan, se on pienin kaikista maailman siemenistä, mutta sen taimi nousee maasta ja kasvaa kaikista puutarhan kasveista suurimmaksi.

 Se tekee niin suuria oksia, että taivaan linnut voivat pesiä sen varjossa." Mark. 4:30-32

Rukoilen tänään, kasvata minusta esiin taimi, joka kasvaa suureksi, että elämäni voisi olla myös kuin suuri puu, jonka varjossa, moni saa levätä, virvoittua ja ymmärtää suuruutesi ja rakkautesi määrää. Salli minun ottaa vastaan Jumalan valtakunta niin kuin lapsi. Auta minua ymmärtämään Sinun suunnitelmasi. Auta minua seisomaan totuudessa ja rohkeudessa silloin, kun tarvitsen uskoa, sinapinsiemenen verran.  Ehkä se voisi olla myös sinun rukouksesi tänään?

 "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" Niin hän kutsui tykönsä lapsen ja sanoi: Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.

 Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse. Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä. Mark 10:14-15

 

Uskon että tänään, juuri nyt Jumala haluaa täyttää sinut uudella uskolla ja rohkeudella - Hän siunaa sinua ! ♡

 

Jätä kommentti

Viestisi hyväksytään ennen julkaisua. Vain nimimerkkisi jää näkyviin.


Lisää Blogissa

Näe ja ymmärrä
Näe ja ymmärrä

August 26, 2023

✧ Suunnittelin taas kovaa vauhtia. Oli sitä ja tätä mielessä. Ja sitten kaikki menikin uusiksi. Tilanteet ja asiat muuttuvat. Se, mitä MINÄ olisin halunnut ja mukamas tarvinnut, ei toteutunutkaan. Mutta, kun opin päästämään irti siitä, mitä minä haluan tai olisin mielestäni tarvinnut, alkoi rauha palata tilanteeseen ja sydämeeni.

 

Lue lisää →

Minä valvon sanaani toteuttaakseni sen
Minä valvon sanaani toteuttaakseni sen

August 16, 2023

✧ Muistan hetken viime talvena, kun maailma järkyttyi sodan alkaessa Euroopassa. Pelko ja epätoivo kosketti monia, epävarmuus huomisesta. Kuitenkin samaan aikaan Jumala alkoi puhua uudesta ja eteenpäin menemisestä. Verkkokauppa oli pyörinyt jo reilun vuoden kotonani, nyt Jumala antoi näyn uudesta. Hän kutsui nousemaan ja loistamaan pimeän keskellä, tuomaan toivoa ja rohkaisua, sekä täyttämään Hänen tarkoituksiaan. Hän kutsui lähtemään rohkeasti sinne, minne Hän kuljettaisi.

Lue lisää →

Kulkien Jumalan kanssa
Kulkien Jumalan kanssa

July 21, 2023

✧ Olen saanut, kokea, että moni asia vaan ”hoituu” Jumalan johdatuksessa ilman, että tekee sen enempää asialle. Se on syvää luottamuksen ja antautumisen tilaa Jumalan huolenpidossa ja rakkaudessa. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olemme passiivisia odottaen Jumalan hoitavan kaiken kuin automaatti. Pietarikin nousi veneestä ja lähti kulkemaan Jeesusta kohti myrskyävän veden päällä. Hän otti askeleita uskossa ja vaikka hän horjui, Jeesus otti häntä kädestä kiinni ja nosti ylös.

Lue lisää →