Levosta käsin

June 17, 2023

Levosta käsin

Tuskastelin eräitä asioita ja sain luotua paineita ja odotuksia itselleni. Sellaisia, joita ei kukaan edes minulle antanut. Niin helposti tässä suorituksia ja odotuksia täynnä olevassa yhteiskunnassa oma mieli lähtee myös mukaan kuuntelemaan täysin väärää ääntä.

Huomasin uupuvani ja väsyväni pelkästään ajatusten määrästä. En kokenut rauhaa siinä hetkessä. Silloin kuulin taas nuo tutut sanat – levosta käsin.

Jumalan Henki haluaa ohjata meitä takaisin lepoon ja luottamukseen, joka syntyy lähellä Jumalaa. Luottamukseen, joka tietää, että Jumalani on suuri. Hän on tässä ja auttaa. Luottamukseen, joka kantaa jopa läpi myrskyn ja koetuksen.

Näyttihän Jeesus meille täydellisen esimerkin.

Opetuslapset olivat veneessä Jeesuksen kanssa. Aallot ja myrsky riepottelivat venettä sillä aikaa, kun Jeesus nukkui levollisesti sen kaiken keskellä. He herättivät Jeesuksen pelästyneenä ja hädissään. Jeesus nousi, nuhteli ja käski tuulta sekä myrskyä sanoen ' Vaikene, ole hiljaa!'. Ja niin tuuli asettui ja tuli täysi tyyneys. Hän sitten kysyi heiltä, 'Miksi olette niin peloissanne? Kuinka teillä ei ole uskoa?'

Tiedä se, että Jumala hallitsee kaikkea. Ja vaikket vielä näkisikään tulevasta koko kuvaa, ole lujasti paikallaan ja anna Hänen rauhansa täyttää sydämesi.

Hänen lähellään löydät rauhan. Hänessä löydät sopivasti sinulle omaa. Siitä levosta käsin syntyy uutta. Hän tahtoo ottaa taakkamme kannettavakseen ja sanoo - Älä pelkää, Minä autan ja johdatan sinua.

*

Pakkasin lähtevää pakettia ja rakkaudella käärin sitä matkaan. Kuitenkin tarra osui väärään kohtaan tarttuen herkkään käärepaperiin repien sen rumaksi. Jouduin aloittamaan uudestaan ja materiaalia meni hukkaan. Näin ajattelin, kunnes huomasin rikkoutuneen ja repeytyneen paperin. Se oli repeytynyt sydämen muotoiseksi.

Niin, hetken näin vain epäonnistuneen asian, mutta pian taas näin, miten Jumala on läsnä kaikessa. Hän luo tuhkasta uutta. Hän tekee kaiken kauniiksi ajallaan. Hänessä meillä on aina uusi alku.

Astu lepoon ja luottamukseen, johon Jumala sinua kutsuu tänään rakas sydän. Hän kyllä tietää mitä tarvitset! 💚🌿

🕊

Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni. Ps 62:2

Jätä kommentti

Viestisi hyväksytään ennen julkaisua. Vain nimimerkkisi jää näkyviin.


Lisää Blogissa

Näe ja ymmärrä
Näe ja ymmärrä

August 26, 2023

✧ Suunnittelin taas kovaa vauhtia. Oli sitä ja tätä mielessä. Ja sitten kaikki menikin uusiksi. Tilanteet ja asiat muuttuvat. Se, mitä MINÄ olisin halunnut ja mukamas tarvinnut, ei toteutunutkaan. Mutta, kun opin päästämään irti siitä, mitä minä haluan tai olisin mielestäni tarvinnut, alkoi rauha palata tilanteeseen ja sydämeeni.

 

Lue lisää →

Minä valvon sanaani toteuttaakseni sen
Minä valvon sanaani toteuttaakseni sen

August 16, 2023

✧ Muistan hetken viime talvena, kun maailma järkyttyi sodan alkaessa Euroopassa. Pelko ja epätoivo kosketti monia, epävarmuus huomisesta. Kuitenkin samaan aikaan Jumala alkoi puhua uudesta ja eteenpäin menemisestä. Verkkokauppa oli pyörinyt jo reilun vuoden kotonani, nyt Jumala antoi näyn uudesta. Hän kutsui nousemaan ja loistamaan pimeän keskellä, tuomaan toivoa ja rohkaisua, sekä täyttämään Hänen tarkoituksiaan. Hän kutsui lähtemään rohkeasti sinne, minne Hän kuljettaisi.

Lue lisää →

Kulkien Jumalan kanssa
Kulkien Jumalan kanssa

July 21, 2023

✧ Olen saanut, kokea, että moni asia vaan ”hoituu” Jumalan johdatuksessa ilman, että tekee sen enempää asialle. Se on syvää luottamuksen ja antautumisen tilaa Jumalan huolenpidossa ja rakkaudessa. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olemme passiivisia odottaen Jumalan hoitavan kaiken kuin automaatti. Pietarikin nousi veneestä ja lähti kulkemaan Jeesusta kohti myrskyävän veden päällä. Hän otti askeleita uskossa ja vaikka hän horjui, Jeesus otti häntä kädestä kiinni ja nosti ylös.

Lue lisää →