TÄYDELLINEN ?

August 14, 2021

TÄYDELLINEN ?

Täydellinen?

Ehei, en ole lähellekään.

Kuka sanoi, että pitää olla täydellinen, että on kelvollinen?

Meille on annettu talentteja lahjana. Erilaisia, erinäköisiä ja eri olosuhteisiin, mutta yhtä arvokkaat. Talentit lepäävät käsissämme. Mitä teen?

Vertauksessa talenteista (Matt. 25:14–30) Jeesus kertoo herrasta, joka antoi jokaiselle palvelijalleen eri määrän talentteja (rahasumman), joista näiden tuli pitää huolta. Tarkoitus oli, että he sillä, mitä heille oli uskottu, saisivat voittoa herralleen.

Uskon myös, että vertauksessa mainitut talentit kuvaavat kykyjämme ja vahvoja ominaisuuksiamme. Talentit voivat edustaa myös olosuhteita, joita Jumala on antanut meille elämään; mahdollisuuksia, joissa voin tehdä Jumalan tahdon.

Ihmisinä olemme vajavaisia monessa mielessä. Vain yksi oli täydellinen -Jeesus. Esikuva, joka on meille annettu. Pyrimme uudistumaan ja kasvamaan kohti täydellisyyttä Jumalan hengen avulla, ei siis omin voimin. Tämän kauniin armon alla saan ojentaa käteni ja talenttini. Antaa sen mitä osaan tai voin Jumalalle.

Talenttini?

Varmasti niitä on tullut käytettyä läpi elämän eri tavoin, mutta ryhtyessäni yrittäjäksi ja seuraten kutsuani perustaa Nainen Kaivolla koin, että laitoin aivan kaikki talenttini Jumalan eteen. Aika vajavainen kasa niitä oli, jos voisin kuvailla sitä. Mutta sanoin - tässä olen, käytä minua mihin ikinä haluat!

Jumala ei tarvitse täydellisyyttä, titteleitä, asemaa tai mainetta, vaan hän haluaa meidän sydämemme. Eipä opetuslasten joukkokaan kovin ’erinomainen’ ollut, mutta he kasvoivat kutsuunsa Jeesusta seuraten ja miten valtavalla tavalla Jumala heitä käyttikään.

Olen pohjimmiltani ujo, en hakeudu ’eteen’ tai kaipaa huomiota. Mutta olen saanut Jumalalta rohkeutta tulla esiin, koska sydämessäni palaa tuli ja Hänen rakkautensa. Sitä ei voi sammuttaa.

Olen todella herkkä, jopa erityisherkkä. Tunnen valtavasti asioita, läheltä sekä kaukaa ja kannan niitä. Se on myös joskus aika raskas lahja, mutta se myös pitää minut herkkänä Jumalan asioille ja toisen hädälle. Ja se on kaunista.

Minulle kirjoittaminen ei ole helppoa tai se luonnollisin asia. Olen huono kieliopissa, eli siis ’oikein’ kirjoittamisessa. Vaatii paljon aikaa tuottaa tekstejä, sillä en näe helposti esim. virheitä. Tämä voi johtua lapsuuden kielestäni, mutta koska Jumala on antanut niin paljon sydämelle, haluan niitä epätäydellisenä jakaa. Ja usein koen, että Jumalan Henki auttaa ja saan vapauden kirjottaa ilosta käsin. En halua piilottaa sitä miten hyvä Jumala on ja mitä Hän on elämässäni tehnyt.

Olen tehnyt virheitä. Olen yrittänyt omassa voimassa. Olen tullut väärin ymmärretyksi. En ymmärrä kaikkea ja on paljon mitä en osaa. Mutta mitä väliä, tiedän mitä Jumala minusta ja sinusta ajattelee. Armon edessä olen myös saanut paljon anteeksi ja eheytyä uudeksi. Ja se jatkuu läpi elämän. Kasvu.

Minun on vaikeaa oppia ja muistaa vaikkapa luettua ulkoa puhumattakaan pianonuoteista. Valitsen mieluummin yksinkertaiset asiat. Olen kankea puheessa, takeltelen ja jopa änkytän usein sanoissani arjen keskellä. Kun joudun astumaan ihmisten eteen jännitän usein, mutta nämä kaikki on vain oman mielen näkyväisiä tai tunteita. Mutta kun astun paikalle johon Jumala kutsuu, Hän täyttää astiani ja käyttää. Tämän ihmeen olen saanut kokea monta kertaa. Ja tämä kaikki on täysin samoin sinun kohdallasi.

Olen elämässäni joutunut kohtaamaan monia uusia asioita ja etenemään rohkeasti myös epämukavuus alueella. Mutta Jumala ei koskaan jätä yksin. Hän auttaa ja on lähellä.

Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.2 Kor 12:9

Jumala luottaa minuun ja sinuun, että käytän nämä mahdollisuudet siihen, että kehityn ja kasvan sekä saan ikuisen sisällön, ja hän antaa sinulle ja minulle tarvitsemani työkalut. Jos otan vastaan, Jumala antaa minulle sanansa opettaakseen minulle, mitä minun on tehtävä, ja Pyhä Henki antaa minulle voiman sen tekemiseen.

Jeesus oli edellä kulkija ja näyttää tien. Jokaisessa tilanteessa, jokaisen talentin kanssa voi Jeesuksen nimi tulla kirkastetuksi, niin kuin Jeesuskin teki (Isänsä tahdon) ja näin myös Jumalan tahto tulla täytetyksi.

Haluan rohkaista sinua, älä kätke talenttiasi. Älä koskaan vähättele lahjojasi tai sitä kuka olet. Anna sydämesi ja talenttisi Jumalan käsiin - Hän luo ihmeitä niistä. ♡

 

Jätä kommentti

Viestisi hyväksytään ennen julkaisua. Vain nimimerkkisi jää näkyviin.


Lisää Blogissa

Näe ja ymmärrä
Näe ja ymmärrä

August 26, 2023

✧ Suunnittelin taas kovaa vauhtia. Oli sitä ja tätä mielessä. Ja sitten kaikki menikin uusiksi. Tilanteet ja asiat muuttuvat. Se, mitä MINÄ olisin halunnut ja mukamas tarvinnut, ei toteutunutkaan. Mutta, kun opin päästämään irti siitä, mitä minä haluan tai olisin mielestäni tarvinnut, alkoi rauha palata tilanteeseen ja sydämeeni.

 

Lue lisää →

Minä valvon sanaani toteuttaakseni sen
Minä valvon sanaani toteuttaakseni sen

August 16, 2023

✧ Muistan hetken viime talvena, kun maailma järkyttyi sodan alkaessa Euroopassa. Pelko ja epätoivo kosketti monia, epävarmuus huomisesta. Kuitenkin samaan aikaan Jumala alkoi puhua uudesta ja eteenpäin menemisestä. Verkkokauppa oli pyörinyt jo reilun vuoden kotonani, nyt Jumala antoi näyn uudesta. Hän kutsui nousemaan ja loistamaan pimeän keskellä, tuomaan toivoa ja rohkaisua, sekä täyttämään Hänen tarkoituksiaan. Hän kutsui lähtemään rohkeasti sinne, minne Hän kuljettaisi.

Lue lisää →

Kulkien Jumalan kanssa
Kulkien Jumalan kanssa

July 21, 2023

✧ Olen saanut, kokea, että moni asia vaan ”hoituu” Jumalan johdatuksessa ilman, että tekee sen enempää asialle. Se on syvää luottamuksen ja antautumisen tilaa Jumalan huolenpidossa ja rakkaudessa. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olemme passiivisia odottaen Jumalan hoitavan kaiken kuin automaatti. Pietarikin nousi veneestä ja lähti kulkemaan Jeesusta kohti myrskyävän veden päällä. Hän otti askeleita uskossa ja vaikka hän horjui, Jeesus otti häntä kädestä kiinni ja nosti ylös.

Lue lisää →