Rohkaise ja rakasta

May 10, 2024

Rohkaise ja rakasta
Oletko sinä rohkaisija? Sana 'rohkaisu' nousi sydämelleni tänään ja aloin pohtia ja etsiä merkityksiä sille.

Rohkaisu pitää sisällään valtavan määrän erilaisia asioita sekä rakkauden tekoja lähimmäistä kohtaan. Tunnistan itsessäni rohkaisijan lahjan. Se on minuun asetettua ja Jumalan lahja käytettäväksi muita varten. Hän on asettanut minuun kyvyn katsoa tulevaan uskon ja toivon kautta ja se nostaa katsetta taivaallisiin.

Erityisesti nyt, kun maailman ääni ja uutiset ovat huolestuttavia, kaipaamme jokainen totuutta, rohkaisua ja tukea, toivon näkökulmaa.

Tähän myös Jumala meitä sanassaan kehoittaa.

Siispä nouse ja anna Jumalan käyttää sinua. Rohkaise, nosta ja rakasta lähimmäistäsi, sillä pienikin teko voi olla merkityksellinen ja tulla suureksi.

🦋 Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne. 1 Tess 5:11

🦋 Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin, meidän tulee rohkaista toisiamme. Hepr. 10:24-25

🦋 Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. Room 15:2

Jumalan sana on täynnä rohkaisua myös meidän päivittäiseksi leiväksemme ja viisaudeksi, joten rakenna sen päälle elämäsi. Siitä tulee voimasi.

🦋 Rohkaiskaa mielenne, olkaa lujat, kaikki te, jotka panette toivonne Herraan! Ps 31:25

🦋 Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti. Room 15:5

🦋 Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. Room 15:4

*

Sinä, rakas sydän olet arvokas ja kallisarvoinen. Jumala rakastaa sinua! Siispä nouse rohkeudessa, puhu ja tee se, minkä Jumala antaa sydämellesi. Hän on kanssasi. 🦋🕊️

Tuleeko sinulle mieleen lisää sanoja tai tekoja sanasta rohkaisu? Mitä Jumalan hengen lahjoja sinulla on? 🕊️

Muutetaan yhdessä kulttuuria ja ilmapiiriä!


Jätä kommentti

Viestisi hyväksytään ennen julkaisua. Vain nimimerkkisi jää näkyviin.


Lisää Blogissa

Elämä Minussa.
Elämä Minussa.

April 04, 2025

Minä olen tullut, että sinulla olisi elämä - Minussa. Sanan yllä huokui valtava rauha ja voima. Se toistui uudelleen ja uudelleen läpi yön. Samalla näin ristin muotoisen kuvan. Se oli turva ja lupaus, Hengen kautta puhuttua totuutta ja rauhaa kaikkiin olosuhteisiin.

Lue lisää →

ÄLÄ KATSO MATKAN PITUUTEEN
ÄLÄ KATSO MATKAN PITUUTEEN

March 01, 2025

Kävellessäni tähyilin eteenpäin ja ihmettelin sitä, miten matka ei tuntunut edistyvän, vaikka olimme kulkeneet pitkään. Edelleen ranta oli kaukana. Samassa Jumalan Henki puhui sydämeeni – Älä kiinnitä huomiota matkan pituuteen, vaan askeliin edessäsi.

Lue lisää →

HUOLETON LEPO
HUOLETON LEPO

March 01, 2025

Huolettomuus Herrassa on uskoa ja täydelliseen luottamukseen astumista. Se on huoleton paikka. Se on vapautta, irti päästämistä - siinä ei kanna mitään. Olen tehnyt osani – nyt lepään mestarini jalkojen juuressa. Se on vastaan ottamista. Se on valinta.

Lue lisää →