RAUHAN ÄÄRELLÄ

December 23, 2024

RAUHAN ÄÄRELLÄ

'En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan; ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.’

Rauha, se on puhutellut minua viime aikoina. Ilman rauhaa ei ole hyvä olla.

Rauha, hiljentää kaiken. Se on pysähtymistä. Rauha vahvistaa luottamusta ja rohkeutta. Se antaa suuntaa ja ymmärrystä. Rauhan keskellä on täydellinen lepo, sillä rauhaan ja Jumalan rakkauteen ei mahdu pelkoa. Rauhan kautta näkee Jumalan mahdollisuudet ja Hänen suuruutensa.

Rauha rakentaa uutta ja se on täynnä sovintoa.

Voisinko rauha minussa olla valona myös muille ja maailmalle? Omin voimin ja yrityksin en pääse siinä pitkälle, siksi antaudun ja luovutan elämäni Jumalan käsiin.

Jeesus sanoo: Olen puhunut tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman. Joh16:33

Usko ja rauha Jeesuksessa auttaa meitä seisomaan myös elämän koetuksissa, kun pysyn Hänessä. Mitä vain, kaikki on hyvin. Vaikka olisin heikko, tiedän, että rinnallani on ikiaikojen Jumala. Hän pukee minut voimaan. Hän auttaa ja rakastaa. Hän on kanssamme, suoja ja kilpi.

Etsi ja tavoittele rauhaa ja rakenna sitä, sillä autuaita ovat rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. Matt 5:9

Elämäsi lähde määrittelee, mitä sisälläsi on ja mitä hedelmää tuotat– sillä, ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä. Jaak 3:17

Joten, ammenna ylhäältä.

*

Jeesus on rauhamme – tänäkin jouluna. Hän on joulun sanoma ja rakkaudesta suurin, lahja. Etsi siis rauhaa Hänessä.

Tehkää sitä, mitä olette minulta oppineet ja vastaanottaneet, mitä olette minulta kuulleet ja minusta nähneet. Silloin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. Fil 4:9

Rukoilen sinulle rakas ystävä Jumalan rauhaa ja läsnäoloa joulun päiviin. ❤️

Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. 4. Moos 6:24–26.

Jätä kommentti

Viestisi hyväksytään ennen julkaisua. Vain nimimerkkisi jää näkyviin.


Lisää Blogissa

Tervetuloa 2026
Tervetuloa 2026

January 02, 2026

Kaiken jälkeen olen taas muuttunut. Sydämeen syvälle on asetettu tarkoitusta ja kutsua, sillä löysin aarteita pimeyden kätköistä. Kulta puhdistuu kovissa kuumuuksissa, timantit syntyvät pimeässä, äärettömissä puristuksissa. Sitä tapahtuu, kun sanoo Jumalalle kyllä. Hän luo kaiken kauniiksi. Hetken puristus luo asioita, joita mitataan ikuisuudessa.

Lue lisää →

Lepo on kannattelua
Lepo on kannattelua

December 20, 2025

✧ Hänen levossaan ja rakkaudessaan ei tarvitse olla yksin ja yrittää jaksaa kaikkea itse, sillä Jumalan lepo on kannattelua. Siinä päästän irti ja otan vastaan lahjan. Siinä rauhan läsnäolo tulee todeksi ja luo luottamuksen, jopa parantumisen tilan. Näen pyhyyden ja suuruuden, joka tuli ihmiseksi ja rinnalle - jokaisen, joka Häntä etsii.

Lue lisää →

Älä elä eilisessä
Älä elä eilisessä

December 18, 2025

✧ Jumala haluaa osoittaa, että uusi on puhkeamassa esiin ja taimelle, etkö huomaa, etkö ymmärrä? Pieni taimi on lähes näkymätön ensin, mutta se on vahva uuden elämän kasvu. Katso Jeesuksen kanssa, niin näet.

Lue lisää →