'Olen tässä'

December 19, 2021

'Olen tässä'

Kaiken kiireen keskellä ja kun pian päättyvä vuosi jo painaa harteilla. Kaiken odotusten, ehtimisen ja arjen pyörityksen keskellä. Joulun lähestyessä. Yksinäisyyden, huolen tai ahdistuksen keskellä on yksi, joka kuiskaa sanat lempeästi ’Olen tässä’.

Olin keittiössä ja keitin kahvia arkisessa kiireessä. Mielessä oli sata asiaa, niin joulukiireet, yrityksen sekä oman perheen ja läheisten asiat. Otin vettä kahvipannuun ja yhtäkkiä kuulin hiljaa sanat ’Olen tässä’. Huokaisin syvään ja päästin hetkeksi irti kaikesta. Siinä ymmärsin ja näin tärkeimmän. Jeesus oli vierelläni ja halusi minun muistavan, ettei Hän koskaan ole kaukana. Hän ei koskaan jätä eikä hylkää. Hän ei halua, että meidän tarvitsee selvitä yksin yhtään mistään.

’Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää. Sen tähden me voimme turvallisin mielin sanoa, Herra on minun auttajani, siksi en pelkää. Hebr. 13:5–6

Jumala osoittaa rakkauttaan meitä kohtaan niin monin erilaisin tavoin.  Voi kunpa meillä olisi herkemmät korvat kuulla ja silmät nähdä. Kunpa osaisimme useammin pysähtyä ja laskea kuormamme. Levätä ja vastaanottaa täydellisen rakkauden äärellä.

Hän kaipaa sinun rakkauttasi Häntä kohtaan, sillä Jaak. 4:5 kertoo Jumalasta, että “mustasukkaisen kiihkeästi hän halajaa henkeä, jonka on meihin pannut”. Voitko kuvitella, että koko maailmankaikkeuden luonut Jumala kaipaa ja halajaa sinun huomiostasi?

Siinä arkisessa hetkessä halusin vain hengittää sitä, mikä on tärkeintä. Sitä, mikä minua kannattelee - elämäni lähdettä. Sitä, mikä oikeasti merkitsee. Sitä mikä jää, jos kaikki muu riisutaan.

Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka valmisti sinut, Israel: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta. Jes 43 :1-2

Ole rohkealla mielellä rakas ystävä. Haluan tänään siunata sinua. Kuuntele kuiskausta, jota sinulle puhutaan ja tiedä, että et ole koskaan yksin. ♡

Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan. Psalmi 76:28

Dear Heart Whispers korvakoru kokoelman ideana on pitää lähellä sitä totuutta, mitä Jumala sinulle kuiskaa.  Kun asetat korvakorun korvallesi, valitse se sana ja rohkaisu, jota sinun tulee kuulla ja omistaa päivittäin. Muistuttakoon se aina meitä olemaan kuulolla sille, mitä Jumala haluaa meille puhua.

Treasured - Kuiskaako Jumala sinulle ; olet suurin aarteeni, sinä olet vaalittu ja arvokas?

 

Jätä kommentti

Viestisi hyväksytään ennen julkaisua. Vain nimimerkkisi jää näkyviin.


Lisää Blogissa

Tervetuloa 2026
Tervetuloa 2026

January 02, 2026

Kaiken jälkeen olen taas muuttunut. Sydämeen syvälle on asetettu tarkoitusta ja kutsua, sillä löysin aarteita pimeyden kätköistä. Kulta puhdistuu kovissa kuumuuksissa, timantit syntyvät pimeässä, äärettömissä puristuksissa. Sitä tapahtuu, kun sanoo Jumalalle kyllä. Hän luo kaiken kauniiksi. Hetken puristus luo asioita, joita mitataan ikuisuudessa.

Lue lisää →

Lepo on kannattelua
Lepo on kannattelua

December 20, 2025

✧ Hänen levossaan ja rakkaudessaan ei tarvitse olla yksin ja yrittää jaksaa kaikkea itse, sillä Jumalan lepo on kannattelua. Siinä päästän irti ja otan vastaan lahjan. Siinä rauhan läsnäolo tulee todeksi ja luo luottamuksen, jopa parantumisen tilan. Näen pyhyyden ja suuruuden, joka tuli ihmiseksi ja rinnalle - jokaisen, joka Häntä etsii.

Lue lisää →

Älä elä eilisessä
Älä elä eilisessä

December 18, 2025

✧ Jumala haluaa osoittaa, että uusi on puhkeamassa esiin ja taimelle, etkö huomaa, etkö ymmärrä? Pieni taimi on lähes näkymätön ensin, mutta se on vahva uuden elämän kasvu. Katso Jeesuksen kanssa, niin näet.

Lue lisää →