Minä ja Moraz ♡

October 23, 2021

Minä ja Moraz ♡

Miksi Israelilaista kosmetiikkaa ja miten?

Olen ollut monella tapaa kosmetiikan kanssa tekemisissä vuosien varrella, myös eri työpaikkojen kautta edustamassa sekä myymässä sitä. Kosmetiikka on lähellä sydäntäni ja minulle tärkeää. Se saa minut innostumaan, joten oli luonnollista valita myyntiin kosmetiikkaa, johon myös itse uskon.

Kun ajatus omasta yrittäjyydestä hautui hiljaa mielessä, ajattelin ja näin aina, että haluan edustaa ja myydä myös kosmetiikkaa. Ideat lensivät ja etsin aina jotain uutta, mitä Suomessa ei vielä olisi saatavilla. Luonnonmukaiset tuotteet olivat tulleet monien kokeiluiden jälkeen osaksi omaa ihonhoitoa, koska herkkä ja helposti reagoiva ihoni ei meinannut millään löytää tuotteita, jotka olisivat minulle sopineet. Varsinkin synteettisen kosmetiikan puolella monet tuotteet eivät vaan sopineet minulle. Niiden tuoksut ja ainesosat herkistivät lisää ja tämä aiheutti ongelmia iholleni. Valitsin usein vääränlaiset tuotteet, liian vahvat, pesevät ja kuivattavat tuotteet. En ymmärtänyt, että ihoni kaipasi hellävaraisia, rauhoittavia ja ennen kaikkea todella kosteuttavia tuotteita. Kun eräs päivä asian vihdoin tajusin ja aloin muuttaa tapaani valita tuotteita, ihoni rupesi voimaan paremmin. Olin ennen valinnut ’yleisien ohjeiden mukaan’ ihotyypilleni oikeita tuotteita, mutta sain vain lisää ongelmia ihoon. Ja lähdin muuttamaan ajatteluani ihonhoidosta luonnollisempaan ja hellempään suuntaan.

Olin saanut jo vuosia sitten ajatuksen sydämelle tuoda jotain Israelilaista kosmetiikkaa myyntiin. Siten voisin myös siunata ja tukea tätä maata, sekä rukoilla sen puolesta. Olin etsinyt maailmalta tuotteita, mutta tämä maa vaan laskettiin vahvasti sydämelleni, enkä päässyt ajatuksesta eroon. Sitten ihmeellisesti, muutama vuosi sitten eräässä tapahtumassa kotikaupungissani  tapasin naisen, jolla oli juuri tämä sama ajatus ja näky, joka itselläni oli. Tuote oli jo valmiina edessäni sekä tarvittava kanava. Siitä päivästä lähtien ystävyys ja yhteistyömme alkoi Morazin Suomen maahantuojien kanssa, Fountains of Life:n kanssa, joka nyt kasvaa Suomen markkinoilla upeassa naisten yhteistyöverkossa.

Haluisin tuotteen, johon uskon ja pitkän kokeilujakson jälkeen tuloksia ei voinut kuin ihmetellä. Hoitavat, kosteuttavat, rauhoittavat ja uudistavat kosmetiikkatuotteet, joissa on luonnon omat, suuret hoitavat yrttiuutepitoisuudet saivat ihoni paranemaan, tasapainottumaan ja hehkumaan. Enkä vain minä, vaan moni muu ihastui ja sai apua tuotteista jo testivaiheessa. Mm. äitini, joka palellutti ihonsa pahasti ei voinut käyttää mitään kosmetiikkaa, koska aina sai rajun allergisen reaktion kasvoilleen. Mutta hän saikin ihmeellisesti avun näistä Moraz + tuotteista, jotka sopivat hänelle erinomaisesti. Silloin tiesin, että tuotetta voisin todella lämpimästi ja rohkeasti suositella kenelle vaan !

Ihonhoito on toki pitkäjänteistä, eikä mikään tuote toimi vain silloin tällöin kokeiltuna. Myös se miten voit kokonaisuutena, miten elät ja mitä syöt, vaikuttaa ihosi kuntoon. Itse olen käyttänyt Moraz+ kasvojenhoitotuotteita nyt muutaman vuoden ja viimeksi eilen illalla katsoin ihoani peilistä. Vertasin sitä aiempaan näkymään ja tämä on mitä näin:

❃ Ihon värini on tasainen, en tarvitse enää peittäviä meikkejä, sillä ihoni näyttää terveelle ja kauniille.

❃ Ihohuokoseni ovat pienentyneet, ilme sekä ikäjuonteet ovat myös pienentyneet huomattavasti.

❃ Iho on tasapainottunut ja voi hyvin.

❃ Minulla oli arpia ihossa vanhoista näpyistä ja punakkuutta (couperosaa poskilla), ne ovat huomattavasti vaalenneet, rauhoittuneet tai jopa hävinneet.

❃ Jos saan joskus näppyjä ihoon (suklaasta tai huonosta ruuasta), tulehdus ei kestä pitkään, vaan ne ovat ihan hetkessä ohimeneviä rauhoittavien ja kosteuttavien yrttien ansioista.

➤ Käytän myös kasvohieronnan tukena Morazin Skin Booster öljyseerumia. Hieronta vilkastuttaa mm. verenkiertoa, jolloin happirikas ja ravinteikas veri kulkeutuu ravitsemaan ihoani. Se saa ihon heleytymään ja uusiutumaan. Hieronta poistaa myös nesteitä ja kuona-aineita, vapauttaa jännitystä sekä edesauttaa ihon kiinteytymisessä. Seerumi onkin yksi lempituotteeni.

Tässä vain muutamia omia kokemuksia, lähinnä kasvojenhoidontuotteista. Moraz Vihreä sarja on tarkoitettu vartalonhoitoon. Uutuutena on nyt tarjolla Suomessa ensimmäistä kertaa ammattilaistason hiustenhoitotuotteet, Herbaliste hiustenhoitosarja sekä huikeat patentoidut hiusten selvitysharjat. Olethan jo tutustunut näihin? 

Mutta se, mikä tässä kaikessa tuntuu minusta parhaalta, on se, että vastaanotto ja palaute tuotteille on ollut ihmeellinen. Niin moni on saanut jo tuotteista apua erilaisiin ihon ongelmiin. Tämä mahtava kosmetiikkasarja hoitaa todella ihon erityistarpeita sekä on erityisen riittävää. Herkät, jopa hajuste allergiset ovat voineet käytää näitä tuotteita. Kuin ihmeellinen siunaus lepäisi näiden tuotteiden yllä ja joku sanoikin näitä 'ihme tuotteiksi'.

Moraz tuotteissa yhdistyy tarkoin valitut yrtit sekä innovatiivista teknologiaa. Voit lukea lisää valmistusmenetelmistä Menu valikon alta: Tuotteet - Moraz Kosmetiikka. Tuotteiden uuttamismenetelmässä käytetään erityistä teknologiaa, jonka ansioista saadaan erityisen suuret yrttiuutepitoisuudet monille tuotteille, jopa 99% ja tämä on huikea määrä!

Ostamalla näitä tuotteita annat myös hyvää toiselle, sillä myös se on sydämelläni tärkeä asia. Ostamalla tuet tärkeää naisten turvakotityötä Israelissa, niitä heikko-osaisia naisia, jotka ovat mm ihmiskaupan tai väkivallan uhreja.

Autan todella mielelläni kysymyksissä ja tuotteiden valinnassa. Pidän myös Etelä-Karjalan / Itä-Suomen alueilla naistentapahtumia ja kotimyynti-iltoja, joissa pääset tutustumaan tuotteisiin vielä paremmin. Näissä tapahtumissa on mahdollisuus ostaa tuotteita myös suoraan. Jos olet näistä kiinnostunut ja kokoamaan ryhmän naisia yhteen, ole rohkeasti yhteydessä minuun! Moraz tuotteita voit hankkia myös suoraan tilaamalla Nainen Kaivolla verkkokaupasta tai hakea suoraan minulta kotoa, verkkokaupan ’varaston myymälästä’ Lappeenrannasta.

 

(Runo- Susanna Jussila)

Tämä runo osui silmiini ja sopii hyvin tähän loppuun. Muista aina kauneudesta ja sen hoidosta puhuttaessa, että sinä olet ainutlaatuinen, kaunis ja ennenkaikkea tarpeeksi, aina! Se mikä lähtee sisältä, on sitä mikä tekee sinut kauniiksi ja saa sinut loistamaan. Se on katoamatonta. Luota siihen, katso armollisesti itseäsi ja anna Jumalan hengen myös kuiskailla totuutta sydämeesi, kuka ja mitä kaikkea sinä olet Hänessä! ♡

Tervetuloa mukaan Moraz tuotteiden ihmeelliseen maailmaan !

Jätä kommentti

Viestisi hyväksytään ennen julkaisua. Vain nimimerkkisi jää näkyviin.


Lisää Blogissa

Hengitä syvään
Hengitä syvään

February 06, 2024

✧ Kun pelon, huolen, uupumuksen tai toivottomuuden aalto meinaa tulla ylitse palaa tähän kuvaan. Jeesus nukkui keskellä myrskyä ja kaikki oli silti koko ajan Hänen hallinnassaan.

Lue lisää →

Syliin
Syliin

February 06, 2024

✧ Taivaallisesta sylistä käsin ymmärrän taas. Otan vastaan ja tunnen, miten uusi voima ja viisaus virtaa. Hengitän ja nousen. Jalkani seisoo kalliolla, jolla luotan ja uskon.

Lue lisää →

Tyhjä sivu
Tyhjä sivu

November 02, 2023

✧ Milloin viimeksi tyhjensit pöytäsi Jumalan kanssa? Joskus kaikkea rojua ja siivottavaa kertyy pinoina eteemme. Emme tiedä välillä mihin edes tarttua tai mistä aloittaa. Kaikki muu on vienyt huomiomme. Sotku uuvuttaa ja herpaannumme tekemään jotain ihan muuta, kuin pitäisi. Milloin pysähdyit?

Lue lisää →