Pysähdy rakas sydän

July 13, 2022

Pysähdy rakas sydän

Levosta käsin.

Tämän kuiskauksen kuulin aamulla hengessäni. Jumalan henki muistutti jostain tärkeästä.

Se ei ole passiivista olemista, sitä, etten tee mitään, vaan se on jotain niin suurta luottamusta, että valitsen antaa sekä luottaa kaikki asiani, taakkani ja tarpeeni Jumalalle. Pysähdyn Hänen suuruutensa edessä ja kuuntelen. Kun kiirehdin ja hätäilen, teen asioita omassa voimassani ja uuvun helposti suorittamisen taakan alla.

Kun pysähdyn Jumalan edessä, Hän täyttää minut rauhalla niin, että saan kulkea kevyemmin ja iloiten. Vaikka tietäisin, että päivä tuo paljon tehtäviä, kiireitä tai vaikeitakin asioita mukanaan, voin silti lähteä siihen levosta käsin luottaen. Silloin saan nähdä ihmeen ja taivaan kosketuksen päivän asioissa. Hänen siunauksensa kulkee edelläni ja Hän valmistaa tulevia hetkiä.

Sillä Daavid sanoo hänestä:' Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi. Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa; sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.

Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.' Apt 2:25-28

Raamatun Martta kuvataan toimeliaana ja käytännöllisenä. Hän pitää talouden hoidon ja työn ohjakset tiukasti hallussaan. Maria kuvataan hiljaisena, tunteellisena ja mietiskelevänä.

”Martta sanoi; Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua. Mutta Herra vastasi; Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” Luuk. 10:38-42.

Jeesuksen toteaa hellästi moittien, että huolehdit ja hätäilet liikaa. Martta oli arjen puuhiin eksynyt, joka ei touhuamiseltaan ehdi kohdata tärkeitä asioita. Huolehtiminen ja hätäily ohjaavat meidät pois läsnäolon tilasta. Silloin saatamme kadottaa kiitollisuuden ja elämän pienten ja tärkeiden asioiden ihmettelyn.

Maria valitsi hiljaisuuden, vetäytymisen ja kuuntelemisen. Hänen toiminnassaan toteutui Jeesuksen kehotus hakeutua lepoon Hänen läheisyyteensä.

Minä tunnistan itsessäni välillä Marttaa, mutta sydämessäni janoan ja haluan Marian osaa. Jeesuksen läsnäolossa on kysymys myös armosta ja rakkaudesta, joka kantaa meitä tekemisistä ja suorituksistamme huolimatta.

Pysähdy Jumalan läsnäoloon rakas sydän. Sinun arvosi ei perustu tekemiseen, vaan siihen kuka sinä olet. Hän huomaa sinut ja haluaa täyttää sydämesi ilolla ja rauhalla, ennen kuin astut palvelukseen.

Rakastettu – sinä olet.  ♡

Jätä kommentti

Viestisi hyväksytään ennen julkaisua. Vain nimimerkkisi jää näkyviin.


Lisää Blogissa

Tervetuloa 2026
Tervetuloa 2026

January 02, 2026

Kaiken jälkeen olen taas muuttunut. Sydämeen syvälle on asetettu tarkoitusta ja kutsua, sillä löysin aarteita pimeyden kätköistä. Kulta puhdistuu kovissa kuumuuksissa, timantit syntyvät pimeässä, äärettömissä puristuksissa. Sitä tapahtuu, kun sanoo Jumalalle kyllä. Hän luo kaiken kauniiksi. Hetken puristus luo asioita, joita mitataan ikuisuudessa.

Lue lisää →

Lepo on kannattelua
Lepo on kannattelua

December 20, 2025

✧ Hänen levossaan ja rakkaudessaan ei tarvitse olla yksin ja yrittää jaksaa kaikkea itse, sillä Jumalan lepo on kannattelua. Siinä päästän irti ja otan vastaan lahjan. Siinä rauhan läsnäolo tulee todeksi ja luo luottamuksen, jopa parantumisen tilan. Näen pyhyyden ja suuruuden, joka tuli ihmiseksi ja rinnalle - jokaisen, joka Häntä etsii.

Lue lisää →

Älä elä eilisessä
Älä elä eilisessä

December 18, 2025

✧ Jumala haluaa osoittaa, että uusi on puhkeamassa esiin ja taimelle, etkö huomaa, etkö ymmärrä? Pieni taimi on lähes näkymätön ensin, mutta se on vahva uuden elämän kasvu. Katso Jeesuksen kanssa, niin näet.

Lue lisää →