Kutsuttu tätä aikaa varten

March 19, 2022

Kutsuttu tätä aikaa varten

Kirjoitettu 8.3.2022

Esterin kertomus Raamatussa on aina puhutellut minua. Erityisesti hänen rohkeutensa nousta ja erottua aikana, jolloin häntä tarvittiin.

Ester oli juutalainen, nuori ja orpo tyttö kun hänet tuotiin kuninkaan palatsiin. Voimme lukea siitä, miten hänen rohkeutensa pelasti kansan ja hänestä tuli kuningatar.

Hän kyllä pelkäsi astua kuninkaan eteen pyytämään armoa vihatulle kansalleen, mutta hän tiesi, ettei voinut olla vaiti.  Mordokai sanoi hänelle ’Jos sinä tänä aikana olet vaiti, tulee apu ja pelastus juutalaisille muualta, mutta sinä ja sinun isäsi perhe tuhoudutte. Kuka tietää, etkö sinä juuri tällaista aikaa varten ole päässyt kuninkaalliseen arvoon?” Ester 4:14

Jumala oli asettanut Esterin omalle paikalleen juuri oikeaan aikaan. Keskellä oman kansansa pakkosiirtolaisuuden aikaa Ester löysi rohkeuden, tarkoituksensa ja tehtävänsä - häntä käyttäen, Jumala pelasti kokonaisen kansan tuholta. Kun oli aika, hän nousi voimassa ja varmuudessa, jonka Jumala antoi.

Voisiko olla, että sillä ja siinä, missä juuri nyt olen, onkin Jumalan tarkoittama paikka minulle?

Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.

Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. Matt 5:14-16

Voisinko loistaa valoa tässä ajassa?

Jumala tahtoo meidän ymmärtävän tehtävämme ja tarkoituksemme juuri tätä hetkeä varten. Riisumisen, pysähtymisen ja joskus vaikeuksienkin kautta syvällä sisällämme, jalostuu jotain syvää, kaunista ja kestävää. Kun rohkeus nousee – se pystyy mihin vaan. 

ꕥ 

Silmiini osui Maaret Kallion teksti, joka puhuu toivoa ja rohkeutta juuri tähän hetkeen – ’ vaikka tietäisin että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin puuntaimen vielä tänään’. 

Meillä on tämä hetki – mitä teen? Mikä on se puuntaimi, jonka voisin tänään istuttaa? Tai kenelle antaa rakkauden siemenen?

Sinut rakas sydän on kutsuttu ja luotu tarkoitusta varten. Sillä - ’Nouse, loista kirkkaana, sillä sinun valosi saapuu ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi’. Jes 60:1

Rukoukseni on niiden luona, joilta vaaditaan tänään paljon. Pyydän rohkeutta, uskoa ja suojelusta.

Rohkeutta, rakas sydän!

Jätä kommentti

Viestisi hyväksytään ennen julkaisua. Vain nimimerkkisi jää näkyviin.


Lisää Blogissa

Näe ja ymmärrä
Näe ja ymmärrä

August 26, 2023

✧ Suunnittelin taas kovaa vauhtia. Oli sitä ja tätä mielessä. Ja sitten kaikki menikin uusiksi. Tilanteet ja asiat muuttuvat. Se, mitä MINÄ olisin halunnut ja mukamas tarvinnut, ei toteutunutkaan. Mutta, kun opin päästämään irti siitä, mitä minä haluan tai olisin mielestäni tarvinnut, alkoi rauha palata tilanteeseen ja sydämeeni.

 

Lue lisää →

Minä valvon sanaani toteuttaakseni sen
Minä valvon sanaani toteuttaakseni sen

August 16, 2023

✧ Muistan hetken viime talvena, kun maailma järkyttyi sodan alkaessa Euroopassa. Pelko ja epätoivo kosketti monia, epävarmuus huomisesta. Kuitenkin samaan aikaan Jumala alkoi puhua uudesta ja eteenpäin menemisestä. Verkkokauppa oli pyörinyt jo reilun vuoden kotonani, nyt Jumala antoi näyn uudesta. Hän kutsui nousemaan ja loistamaan pimeän keskellä, tuomaan toivoa ja rohkaisua, sekä täyttämään Hänen tarkoituksiaan. Hän kutsui lähtemään rohkeasti sinne, minne Hän kuljettaisi.

Lue lisää →

Kulkien Jumalan kanssa
Kulkien Jumalan kanssa

July 21, 2023

✧ Olen saanut, kokea, että moni asia vaan ”hoituu” Jumalan johdatuksessa ilman, että tekee sen enempää asialle. Se on syvää luottamuksen ja antautumisen tilaa Jumalan huolenpidossa ja rakkaudessa. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olemme passiivisia odottaen Jumalan hoitavan kaiken kuin automaatti. Pietarikin nousi veneestä ja lähti kulkemaan Jeesusta kohti myrskyävän veden päällä. Hän otti askeleita uskossa ja vaikka hän horjui, Jeesus otti häntä kädestä kiinni ja nosti ylös.

Lue lisää →