Kiitos 2022

January 01, 2023

Kiitos 2022

Katson taakse ja ihmettelen. Valtava kiitollisuus täyttää sydämeni. ❤️

Viime talvena Jumala puhui sydämeeni, ettei ole aika pienentyä tai piiloutua, vaan edetä ja loistaa tässä pimeässä ajassa. On aika nousta ja kirkastaa Häntä.

Kesällä varmistui uusi askel, johon kuului myymälä, kohtaamisen paikka. Sain ihmetellä uuden syntymistä ja varmistua aina vaan vahvemmin, että Jumala oli kanssani ja Hänellä oli suunnitelma.

Vuosi on ollut tiivis, ei aina helppo, työtä ja myös uuden oppimista on ollut paljon. Mutta, miten rikas se on ollutkaan mittareilla, mitä ei aina lasketa näkyvässä. Lukuisia kohtaamisia, joissa on oltu syvän rakkauden äärellä. Ja Jumala on ilmestynyt.

Mitä sydämelleni jäi vuodesta 2022?

Jumalan aikataulu on aina paras ja oikea. Hän ei ole koskaan myöhässä vaan täydellisesti oikeassa ajassa. Uskalla luottaa ja saat nähdä.

Jumala voi. Kun omat keinot loppuvat – Jumala voi.

Ottaessamme rohkeita askeleita, kun Jumala pyytää sitä meiltä, saamme ihmetellä siunausta elämässämme.

Rohkeus ja kuuliaisuus tuottaa sanoin kuvaamatonta iloa ja vapautta Jumalan suunnitelmissa ja aikataulussa.

Kun murehdin, Hän on suurempi. Apu tulee, sillä Hän kuulee ja näkee kaiken.

Kasvua Hänen tavallaan, Hänen aikataulussaan ja Hänen kauttaan.

Uusia ihmeellisiä mahdollisuuksia, yhteistöitä ja uusia ystäviä.

Aitous - rohkeus olla uskollinen itselleen ja omalle kutsulle tuo riemua ja vapautta.

Opin lisää armollisuutta itseäni ja toisia kohtaan sekä omien tavoitteiden suhteen. Lempeyttä sekä lepoa hetkissä, joita annetaan.

Kaiken keskellä kiitollisuus on suuri kantava voimavara, joka tuottaa elämää ja voimaa.

Päivittäinen rukous -Tapahtukoon Sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa on saanut ohjata oikeaan suuntaan.

*

⭐ Kiitos sinulle ystävä kuluneesta vuodesta, kiitos kun olet matkassani mukana. Kiitos jokaiselle tukijalle. Kiitos rukouksista, jotka ovat kantaneet.

Kaivolla virtaa elävä vesi. Sitä on tarjolla jokaiselle ja se saa meidät täydeksi.

Hyvää uutta vuotta 2023! Siunaten, Miina ❤️

Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta. Jes:43:2

Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee. Ps 32:8

Jätä kommentti

Viestisi hyväksytään ennen julkaisua. Vain nimimerkkisi jää näkyviin.


Lisää Blogissa

Tervetuloa 2026
Tervetuloa 2026

January 02, 2026

Kaiken jälkeen olen taas muuttunut. Sydämeen syvälle on asetettu tarkoitusta ja kutsua, sillä löysin aarteita pimeyden kätköistä. Kulta puhdistuu kovissa kuumuuksissa, timantit syntyvät pimeässä, äärettömissä puristuksissa. Sitä tapahtuu, kun sanoo Jumalalle kyllä. Hän luo kaiken kauniiksi. Hetken puristus luo asioita, joita mitataan ikuisuudessa.

Lue lisää →

Lepo on kannattelua
Lepo on kannattelua

December 20, 2025

✧ Hänen levossaan ja rakkaudessaan ei tarvitse olla yksin ja yrittää jaksaa kaikkea itse, sillä Jumalan lepo on kannattelua. Siinä päästän irti ja otan vastaan lahjan. Siinä rauhan läsnäolo tulee todeksi ja luo luottamuksen, jopa parantumisen tilan. Näen pyhyyden ja suuruuden, joka tuli ihmiseksi ja rinnalle - jokaisen, joka Häntä etsii.

Lue lisää →

Älä elä eilisessä
Älä elä eilisessä

December 18, 2025

✧ Jumala haluaa osoittaa, että uusi on puhkeamassa esiin ja taimelle, etkö huomaa, etkö ymmärrä? Pieni taimi on lähes näkymätön ensin, mutta se on vahva uuden elämän kasvu. Katso Jeesuksen kanssa, niin näet.

Lue lisää →