Hengitä syvään

February 06, 2024

Hengitä syvään
Hengitä, rakas arvokas ihminen. Huokaise syvään - Jumala on tässä.

Minua on rohkaissut usein yksinkertainen ajatus ja kuva veneestä, jossa opetuslapset ja Jeesus ovat keskellä kovaa myrskyä.

Mitä Hän teki?

Osoitti meille täydellisen esimerkin - lepäsi ja jopa nukkui sen kaiken keskellä sillä aikaa, kun opetuslapset panikoivat ja pelkäsivät.

Kun pelon, huolen, uupumuksen tai toivottomuuden aalto meinaa tulla ylitse palaa tähän kuvaan. Jeesus nukkui keskellä myrskyä ja kaikki oli silti koko ajan Hänen hallinnassaan. Niinpä palaa tähän, kun tumma aalto huojuttaa elämäsi venettä. Astu lepoon. Uskalla antaa ja valitse luottaa elämäsi suuriin käsiin.

*

Otan päivittäin Jeesusta kädestä kiinni. Tarvitsen sitä, että Hän tukee ja vahvistaa minua, jos horjun tai elämän vaikeat olosuhteet hyökyvät kohti. Tarvitsen apua ja viisautta ja Hän näkee, jos meillä on taakkaa liikaa. Hän muistuttaa rauhasta, joka vallitsee kaiken keskellä – se on Hänessä.

Ja näen kuvan, jossa seison merenrantakalliolla ympärillä tuuli ja myrskylaineet velloen. Mutta seison, seison siinä käsikädessä Jeesuksen kanssa. En horju, koska kallio allani kestää ja saan katsoa tapahtuvaa yläpuolelta Jeesuksen kanssa. En pelkää, koska Hän on rinnallani.

Hän kutsuu siihen myös sinua. Nouse ja seiso Hänen kanssaan.

Jeesus rakastaa meitä niin paljon, että haluaa, että pelastumme Hänen kauttaan. Hänessä meillä on pelastus, elämä ja uuden toivo.

Ja jälleen tänään huokaisen, sillä siitä on tullut minulle rakas, pyhä ja antautumista täynnä oleva rukous, jossa päästän kaiken. Huokaan rukouksen, joka nousee korkeuksiin ja täyttää minut ilmalla ja elämällä. Ja pian taas tiedän, että saan jatkaa kevyemmin.

Lapseni pieninä kysyivät minulta, äiti miksi huokasin? Se oli minulle sitä, että päästin kaiken Jumalan käsiin ja hetkessä kevenin rauhan ja rakkauden käsivarsilla.

*

Rakas sydän, huokaa syvään ja hengitä pyhyyttä ja rakkautta, joka kietoo sinut syliin.

Ja vain yksi sana, tuli tyyni ja hiljaisuus. Hänen voimansa ilmestyi.

Lepoa ja luottamusta ystävä sinulle, kiire hiljetköön ja myrsky vaietkoon - Jeesuksen rauha täyttäköön sinua.

Jätä kommentti

Viestisi hyväksytään ennen julkaisua. Vain nimimerkkisi jää näkyviin.


Lisää Blogissa

Luotu ylistämään
Luotu ylistämään

October 11, 2024

✧ Siinä ylistäessäni tajusin, että teen Jumalan edessä juuri sitä avaavaa liikettä, joka tuo helpotusta ja korjaa väärää asentoa. Ymmärsin, miten meidät on todella luotu ylistämään ja kohottamaan katseemme Häneen. Ei vain niin, että liike oli keholleni korjaava, mutta kun vietin aikaa Jumalan läsnäolossa katse kiinnitettynä Häneen, kaikki muutkin tarpeeni tuli kohdatuksi.

Lue lisää →

Kallis Herran silmissä
Kallis Herran silmissä

September 25, 2024

✧ Hän sanoo - sinä olet kallis, Minulle rakas!  Tahdon tehdä sinusta kauniin ja kiillottaa säihkyvän kirkkaaksi. Vahvistaa, eheyttää, pyhittää sekä vapauttaa sinut Minun totuudessani kulkemaan.

Lue lisää →

Jumalan hengellä
Jumalan hengellä

August 07, 2024

✧ Jumala ei mielisty minun suuruuteeni ja vahvuuteeni taikka erinomaisiin yrityksiini. Omat voimani eivät yksin kanna kovinkaan pitkälle. No mihin sitten hän katsoo? Hän mieltyy niihin, jotka pelkäävät sekä kunnioittavat häntä ja laittavat turvansa hänen armoonsa.

Lue lisää →