Hän vapauttaa kutsusi

May 10, 2024

Hän vapauttaa kutsusi
Sinuun on asetettu kutsu jo silloin, kun olit vielä piilossa Jumalan sydämellä. Kaikki sinussa luotiin kauniiksi, tarkoituksella ja tarkoitusta varten. Ja kutsusi oli sinun näköisesi ja sinulle tarkoitettu. Ainutlaatuinen.

Mutta niin monen Jumalan antama kutsu on piiloutunut ja peittynyt kaiken muun alle. Unohtunut tai jopa lähes tuhottu kipujen ja koetusten alla. Sitä varjostaa tai painaa pelko, valheet, epävarmuus tai tunne arvottomuudesta – en kelpaa, en osaa, en voi, ei minusta ole siihen.

Viime keväänä talven jälkeen vedimme märän ja likaisen pressun puukasan päältä pois. Sinne oli jätetty syksyllä kaatuneen kuolleen puun sahattu runko ja oksia. Suureksi hämmästykseksi sahatuista puun rungoista versosi valtava määrä uusia silmuja, oksia ja lehtiä. Kuollut oli herännyt eloon ja kasvuun.

Jumala haluaa ennalleen asettaa sitä, mitä on ollut piilossa, painettu alas, hyljättynä tai unohdettuna. Hän haluaa kirkastaa kutsusi. Hän haluaa nostaa ja uudistaa sinut. Hän haluaa kiillottaa ja vahvistaa lahjoja sinussa, jotta ne saisivat tulla kaikessa ilossa ja vapaudessa esiin. Lahjoja sinussa, jotka ovat tarkoitettuja siunaukseksi myös monille.

Se mikä oli haudattu nousee uuteen valoon ja elämään, sillä Kristus kutsui ja vapautti meidät elämään. Ei orjiksi, eikä pelon alle, vaan Hänen lapsiksi. Syvään suhteeseen Hänen kanssaan, jossa elämä virtaa kaikilla sen väreillä.

’ Mutta yöllä avasi Herran enkeli vankilan ovet ja vei heidät ulos ja sanoi – Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa pyhäkössä kansalle kaikki tämän elämän sanat.’ Apt. 5:19–18.

Hän avaa ja Hän vie sinut ulos ja sanoo – tule ja astu esiin, Minä olen sinun kanssasi!

*

Rohkaisevia tuotteita meidän omalla kielellä löydät Kaivolla kokoelmasta. Tuotteita, jotka on luotu Jumalan sydämeltä ja ovat omaa tuotantoa.

Jätä kommentti

Viestisi hyväksytään ennen julkaisua. Vain nimimerkkisi jää näkyviin.


Lisää Blogissa

Tervetuloa 2026
Tervetuloa 2026

January 02, 2026

Kaiken jälkeen olen taas muuttunut. Sydämeen syvälle on asetettu tarkoitusta ja kutsua, sillä löysin aarteita pimeyden kätköistä. Kulta puhdistuu kovissa kuumuuksissa, timantit syntyvät pimeässä, äärettömissä puristuksissa. Sitä tapahtuu, kun sanoo Jumalalle kyllä. Hän luo kaiken kauniiksi. Hetken puristus luo asioita, joita mitataan ikuisuudessa.

Lue lisää →

Lepo on kannattelua
Lepo on kannattelua

December 20, 2025

✧ Hänen levossaan ja rakkaudessaan ei tarvitse olla yksin ja yrittää jaksaa kaikkea itse, sillä Jumalan lepo on kannattelua. Siinä päästän irti ja otan vastaan lahjan. Siinä rauhan läsnäolo tulee todeksi ja luo luottamuksen, jopa parantumisen tilan. Näen pyhyyden ja suuruuden, joka tuli ihmiseksi ja rinnalle - jokaisen, joka Häntä etsii.

Lue lisää →

Älä elä eilisessä
Älä elä eilisessä

December 18, 2025

✧ Jumala haluaa osoittaa, että uusi on puhkeamassa esiin ja taimelle, etkö huomaa, etkö ymmärrä? Pieni taimi on lähes näkymätön ensin, mutta se on vahva uuden elämän kasvu. Katso Jeesuksen kanssa, niin näet.

Lue lisää →